Ima Pure Maniac
VH15-016-0060
Saddlebredori, 160cm, s. 14.06.2014
omistaja Calla (VRL-11247), Awareness
Painotuslaji: Saddleseat, Classic
Jälkeläiset
s. 10.05.2016 tamma CLA Baby's On Fire / e. Bossa Nova Baby
s. 21.06.2015 tamma AWA Way To Go / e. Gypsy's Barberry
s. 12.06.2015 ori AWA Rio Bravo / e. Paint The Passageway
Ima Pure Maniac on nimestään huolimatta varsin mukava ja yhteistyöhaluinen ori. Se on aina korvat hörössä valmiina toimintaan, eikä esimerkiksi näyki hoitajaa missään tilanteessa. Maniacille sopivat kaikki hoitotoimenpiteet harjauksesta klippaukseen, ja se käyttäytyy asiallisesti myös kengittäjän ja eläinlääkärin vierailulla. Aivan erityisesti ori nauttii pesusta! Se rakastaa puunattavana olemista ja välillä tuntuukin, että ori piehtaroi usein vain saadakseen kirjavan karvansa likaisesti ja päästäkseen pesulle. Kiltistä luonteestaan huolimatta Maniac on kuitenkin myös melkoisen energinen tapaus, mikä pitää muistaa hevosta käsiteltäessä. Ori kannattaa esimerkiksi laittaa kiinni hoidettaessa, sillä hevosella on välillä tapana pyörähdellä karsinassaan ympäri. Samoin taluttaessa Maniacin kanssa tulee olla tarkkaavainen, etenkin jos lähistöllä on tammoja.
Maniac on ratsastettavuudeltaan huippuluokkaa. Ori lähtee joka kerta mielellään hommiin ja jaksaisi treenata varmasti tuntikausia yhteen menoon. Maniacin energia ei tunnu loppuvan ikinä, mutta orin innokkuus ei kuitenkaan purkaudu säheltämiseen tai omiin temppuiluihin. Sen sijaan Maniac on hyvin kuuliainen ja halukas työskentelemään ratsastajansa kanssa. Ori on herkkä, eikä siltä tarvitse pyytää samaa asiaa koskaan kahdesti. Innokkaana hevosena Maniac nauttii vauhdista, mutta se malttaa myös keskittyä hidasvauhtisemmassa treenissä ja kuuntelee pidätteitäkin tarkalla korvalla.
Orilla on erittäin hienot, vahvat ja isot liikkeet, ja se rakastaa niiden esittelyä yleisölle. Mitä enemmän katsojia, melua ja hälinää kisapaikalla on, sitä paremmin Maniac tuntuu liikkuvan. Vieraissa paikoissa ori tuntuu kasvavan monta senttiä lisää ja saavan aivan uutta energiaa, mutta pysyy silti helppona ja mukavana käsitellä.
© coupie
i. Top Gunn Rocket Man |
ii. Ask No More
|
iii. Talk of the Town |
iie. Dancing Moonbeam |
ie. Tennessee Devil
|
iei. Primo Extremo |
iee. All That Jazz |
e. Solitaire Flemenco
|
ei. Colour Me Derby
|
eii. Signature |
eie. Chocolate Truffles |
ee. Cowgirl Kelsey
|
eei. Sure-fire Pride |
eee. Ladie Kate |
Kilpailukalenteri
VSN 25.01.2016 |
Ionic |
CH (37,5p) |
ARJ 05.05.2016 |
Marabel |
Classic Country Combination |
3 / 14 |
ARJ 05.05.2016 |
Marabel |
Classic Pleasure Driving |
3 / 14 |
ARJ 02.05.2016 |
Marabel |
Classic Pleasure Driving |
2 / 14 |
ARJ 01.05.2016 |
Marabel |
Classic Country Combination |
1 / 14 |
ARJ 01.05.2016 |
Marabel |
Classic Pleasure |
1 / 15 |
ARJ 30.04.2016 |
Marabel |
Classic Pleasure Driving |
2 / 14 |
ARJ 29.04.2016 |
Marabel |
Classic Country Combination |
1 / 14 |
ARJ 30.03.2016 |
Hawa ARJ-Cup |
Classic Country Combination |
4 / 47 |
ARJ 12.03.2016 |
Marabel |
Classic Pleasure Driving |
1 / 11 |
ARJ 10.03.2016 |
Marabel |
Classic Country Combination |
3 / 11 |
ARJ 10.03.2016 |
Marabel |
Classic Pleasure Driving |
1 / 11 |
ARJ 09.03.2016 |
Marabel |
Classic Country Combination |
2 / 11 |
ARJ 09.03.2016 |
Marabel |
Classic Pleasure Driving |
1 / 11 |
ARJ 09.03.2016 |
Reiter |
Classic Pleasure Driving |
3 / 12 |
ARJ 08.03.2016 |
Reiter |
Classic Pleasure |
2 / 10 |
ARJ 06.03.2016 |
Marabel |
Classic Pleasure Driving |
1 / 11 |
ARJ 05.03.2016 |
Reiter |
Classic Pleasure |
1 / 10 |
ARJ 30.11.2015 |
Holmberg |
Classic Pleasure |
2 / 6 |
ARJ 03.10.2015 |
Delmenhorst |
Classic Country Combination |
3 / 17 |